Etusivulle Home Page Grahn-suvun juuret

Jaakko Jurvansuu

Päivitetty 24.11.2008

Pudasjärveläisen Grahn-suvun kantaisä on Olof Johaninpoika Grahn, entinen Lehtola eli Lehtolainen. Olof syntyi joulukuun 1. päivänä 1772 Pudasjärven pitäjän Sotkajärven kylässä Lehtolan talossa nro 8. Talo sijaitsi Perä-Korpisella Korpisjärven rannalla nykyisen Niemelän talon tienoilla, jonne oli lavastettu Repolan kylä Rukajärven tie elokuvassa. Olof pestautui vuonna 1803 ruotusotilaaksi Väätäjän ruotuun nro 90 ja asui perheineen Iinattiniemen sotilastorpassa Iinatti nro 26 tilan maalla Iinattijärvellä. Olof kaatui tai jäi vangiksi Suomen sodassa Joroisten kahakassa kesäkuun 14. päivänä 1808 Pohjanmaan rykmentin Kemin komppanian sotilaana. Olofista kerrotaan enemmän kirjoituksessa Olof Grahnin sotilasura.

Olof Grahnin isä Johan Påhlinpoika Lehtola oli syntynyt toukokuun 1. päivänä 1730 Lehtolan talossa. Johan oli talollinen Lehtolan talossa, sen toisella puolella. Oulun maakunta-arkiston sukuselvityksen 22.8.1994 mukaan Johan on asunut Sotkajärven kylän Lehtolan eli Lehtolaisen talossa syntymästään saakka ja kumpikin vaimo avioliiton solmimisesta lähtien. Johan katosi metsään toukokuussa 1804, mistä hänet löydettiin vasta syksyllä ja haudattiin syyskuun 30. päivänä. Johanin ensimmäinen puoliso oli Carin Matintytär Turpeinen eli Siira (1733-1766) Korpisen kylän Turpelan talosta. Johan ja Carin vihittiin Pudasjärvellä lokakuun 1. päivänä 1754. Heille syntyi viisi lasta: Walborg 1755, Matthias 1757, Påhl 1760, Johan 1763 ja Daniel 1765.

Johanin toinen puoliso ja Olof Grahnin äiti oli Elin Matintytär Honkanen. Hän oli syntynyt lokakuun 3. päivänä 1734 Paltamon pitäjän Puolangan kylän Suolijärvellä Vehmasvaaran talossa nro 17. Suolijärvi kuuluu nykyisin Puolankaan ja on hyvin kaunista seutua. Elinin vanhemmat olivat Matts Olofinpoika Honkanen (1680-1754) ja Anna Larsintytär Torvinen (1693-1771) Suolijärveltä. Elinin ensimmäinen puoliso oli Jacob Octavuksenpoika Kanniainen (1737-1766) niinikään Suolijärveltä. Elinillä ja Jacobilla oli ainakin neljä lasta: Margetha 1757, Jacob 1760, Matthias 1762 ja Anna 1764. Samana vuonna 1766 leskeksi jääneet Johan ja Elin vihittiin avioliittoon Pudasjärvellä syyskuun 11. päivänä 1767. Heille syntyi neljä lasta: Elin 1768, Olof 1772, Henric 1775 ja Laurentius 1778 k.1785.

Olof Grahnin isän Johanin vanhemmat olivat Påhl Påhlinpoika Lehtolainen (1703-1737) ja Juliana Johanintytär (1710-1737), mahdollisesti Kulojärvi Korpiselta. Påhlilla ja Julianalla oli ainakin viisi lasta: Påhl 1726, Margetha 1728 k.1733, Johan 1730, Henrich 1733 k.1733 ja Carin 1734. Lapsista eli aikuiseksi vain Johan. Hänkin kasvoi täysorpona seitsemännestä ikävuodestaan lähtien, sillä hänen molemmat vanhempansa kuolivat kesäkuussa 1737 kolmen viikon välein. Kuolemasta on merkintä mm. Pudasjärven rippikirjassa vuosilta 1734-1740 Kosamon eli Hyttisen talon kohdalla. Siinä on Johan Lehtolaisen vävyn Påhlin ja hänen vaimonsa Julianan kohdalle kirjoitettu mortus, mikä tarkoittaa kuollut. Molemmat kävivät viimeisen kerran ripillä vuonna 1736.

Vuonna 1703 syntyneet Påhlin vanhemmat olivat Påhl Henrikinpoika Lehtolainen ja Brita Henrikintytär Keinänen. Tämä Påhl myi Lehtolan tilan Jacob Moilaselle ja muutti itse Kuusamoon Kerojärvelle. Lehtolaiset häviävät Lehtolasta lähes 40 vuodeksi, kunnes sitten 1703 syntynyt Påhl Påhlinpoika Lehtolainen ilmestyy tilalle sen toiselle puolelle. Isossajaossa muodostettiin Korpisen kylän Lehtolan talosta Nro 8 kolme taloa: Paavontalo Rnro 11, Pekantalo Rnro 12 ja Niemelä Rnro 13. Samassa jaossa Sotkajärven kylästä muodostettiin kolme kylää: Jonku, Korpinen ja Sotkajärvi.
 
 

Niemelän talo Perä-Korpisella kesällä 2007. Kuvassa Leea Hanka o.s. Palin sekä Jaakko ja Pekka Jurvansuu. Kuva Jorma Hanka