Etusivulle Home Page Olof Grahnin sotilasura 1803-1808

Jaakko Jurvansuu

Päivitetty 24.11.2008

 

Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin sotilaan univormu 1808-1809 sodan aikana. Takki oli sininen, sen kaulukset ja käänteet kellertävät. Myös housut olivat kellertävät. Jalkaväenkiväärin m/1791 kantavuus oli 120-180 metriä. B.Heinosen akvarelli Suomen sotamuseossa Helsingissä

Olof Lehtola, myöhemmin Gran eli Grahn, syntyi Pudasjärven pitäjän Sotkajärven kylän Lehtolan talossa Nro 8 joulukuun 1. päivänä 1772 Johan Påhlinpoika Lehtolan (1730-1804) ja hänen toisen vaimonsa Elin Matintytär Hångalan eli Honkasen (1734-1796) toisena lapsena. Johanilla oli jo ensimmäisestä avioliitosta Carin Matintytär Turpeisen (1733-1766) kanssa viisi lasta ja toisesta avioliitosta syntyi Olofin lisäksi kolme lasta. Molempien avioliittojen ensimmäinen lapsi oli tytär ja loput poikia. Lehtolan talo sijaitsi Perä-Korpisella Korpisjärven rannalla nykyisen Niemelän talon tienoilla.

Olof pestautui ruotusotilaaksi vuonna 1803 ollessaan jo 30-vuotias. Tällöin oli Ruotsi-Suomessa voimassa ruotujakolaitos (roteindelning). Järjestelmän mukaan useat talot muodostivat sotilasruodun, joka piti vakinaista sotamiestä. Ruotu oli velvollinen rakentamaan sotamiehelle ja hänen perheelleen torpan, antamaan hänelle raivattua peltoa ja niittyä sekä maksamaan sotilaalle pestirahan ja palkkaa.

Pohjanmaan ruotusopimus tehtiin 21.12.1733. Pudasjärven pitäjän taloista muodostettiin seitsemän sotilasruotua. Koska Pudasjärven talojen manttaaliluvut olivat pieniä, niin yhteen ruotuun tuli autiot talot mukaanluettuna 15 taloa. Rannikon kylissä vastaava luku oli 8,4. Sotilastorpat erotettiin kylän yhteismaasta tai jonkin yksityisen talon maasta, jos sopivaa yhteismaata ei ollut.

Pudasjärven pitäjän ruotujen sotilaat kuuluivat Kuninkaallisen Majesteetin Pohjanmaan rykmentin Everstiluutnantin pataljoonan Kemin komppaniaan. Tällä komppanialla oli erikoisasema. Vuoden 1733 ruotusopimuksen mukaan komppaniaa ei saanut viedä pois läänistä sodan tai rauhan aikana, vaan sen tehtävänä oli rajan vartioiminen ja puolustaminen. Komppania oli näin ollen vapautettu mm. raskaista Etelä-Suomen linnoitustöistä. Tätä erikoisasemaa ei liene enää ollut, kun Olof pestautui sotilaaksi. Hänen piti ottaa riski, että joutuu komennukselle läänin ulkopuolelle tai sotaan, niinkuin sitten kävikin.

Olof Lehtola rekrytoitiin Ruotsin armeijaan Oulussa 21. päivänä maaliskuuta 1803 ruodun numero 90, Johan Pindamo, sotilaaksi. Rekrytointirullaan merkittiin, että häntä kutsutaan Graniksi, niinkuin kaikkia aikaisempiakin tämän ruodun sotilaita. Hän oli silloin vielä poikamies. Olof tuli ruotuun Matts Granin tilalle, joka sai eron pääkatselmuksessa (general mönstering) 7. heinäkuuta 1802.

Olof oli vain 11 korttelin 1 tuuman (166 cm) pituinen. Tämä oli rekrytoitavan sotilaan alin hyväksyttävä pituus kuningas Kustaa III:n 1778 antaman lieventävän määräyksen mukaan. Siihen saakka vaatimuksena oli ollut 11 korttelin 3 tuuman (171 cm) pituus. Pudasjärveltä oli vaikea löytää vaaditun pituisia miehiä, sillä maaperä pitäjässä oli karu ja ilmasto kylmä. Toisaalta ”rohkeutta ja uskollisuutta pitäisi arvostaa enemmän kuin kookasta ulkomuotoa, mitkä ominaisuudet yhdessä hyvien ruumiinvoimien kanssa ovat myös niillä, jotka ovat tavallisen pituisia”. Näin perusteli lievennysanomustaan kuninkaalle uutta ruotujakoa suunnittelemaan asetettu komissio. 

Pudasjärven pitäjän sotilasruodut ja sotilaiden nimiä


Nro1) Ruodun nimi2) Sotilastorppa Kylä
Maan omistaja
Sotilas 1749 Sotilas 1779 Sotilas 1808-1809
85 Kuhala Tuulikangas Pudasjärvi
Kylän yhteismaa
Anders Carlson Lager Petter Lager Olof Lager
86 Veteläinen Vuormalievet Kollaja
Ruodun maalla
Eric Johanson Rönberg Lars Dierf Erik Djerf
87 Pätsi Tuulisalmen-
korva
Pudasjärvi
Kylän maa
Johan Oleson Palldan Matts Palldan Staffan Asp
88 Liikanen Kalmonniemi Sotkajärvi 
Siira Nro 5
Eric Jöransson Krumberg Matts Krumberg Matts Krum
89 Turpela Päivärinnet Sotkajärvi
Turpeinen Nro 2
Hindrich Ohlson Carlbom Johan Carlbom Anders Bomb
90 Wätäjä Iinattiniemi
(Raatikka ?) 
Kollaja
Iinatti Nro 26
Johan Andersson Gran Matts Gran Olof Gran
Johan Gran
91 Kulojärvi Kurenniska Sotkajärvi
Kylän yhteismaa
Thomas Thomasson Hane Påhl Hane Matts Hane
1) Taulukon ensimmäisessä sarakkeessa oleva numero on sotilaan numero komppaniassa. Monet muistavat Vänrikki Stoolin tarinoista runon Numero viistoista Stolt. Sen mukaan Olof oli Numero yhdeksänkymmentä Gran.
2) Ruodun nimi on epävirallinen ja on ruodun ensimmäisen talon nimi. Silloinen Wätäjän talo Nro 16 on nykyisin Taivalkoskea, joka on Pudasjärvestä erotettu pitäjä. Wätäjän ruotuun kuuluivat Kurkikylästä silloiset talonumerot 16, 5, 23, 12, 9, 10, 5, 4, 27 ja 20, Sotkajärven kylästä 4, 10, 11, 13, ja 12 sekä Kollajalta talo Nro 26 Iinatti.

Olof sai asuttavakseen Iinattiniemen sotilastorpan, joka sijaitsi Iinattijärvellä Iinatin talon maalla. Olof Granin perukirjassa 3.:lta päivältä joulukuuta 1817 sanotaan, että toimitusmiehet Isak Stenius, Henrik Iinatti ja Jacob Luuckonen saapuivat asianomaisten pyynnöstä Raatickan sotilastorppaan. Tämä lienee ollut torpan ‘oikea’ nimi. Mikäli ruotu on noudattanut vuoden 1733 ruotusopimusta, niin torpalla oli 9x9 neliökyynärän (5,4x5,4 m2) suuruinen tupa, 6x6 neliökyynärän suuruinen aitta, pieni navetta ja rehusuoja, puolen tynnyrinalan verran maata, 8 kapanalaa kesantoa sekä kahden talvikuorman verran niittyä.

Pestirahana Olof sai 6 talaria, lehmän, tynnyrin viljaa, sarkatakin ja muita sotilaan tarvitsemia vaatteita sekä palkkaa 33 talaria vuodessa. Kaiken tämän kustansi sotilasruotu eli siihen kuuluvat talot yhteisesti. Kustannustenjaosta ei aina päästy talojen kesken yhteisymmärrykseen, vaan riidat jouduttiin ratkaisemaan joskus käräjillä.

Olofilla oli nyt ammatti, asunto ja vakinainen tulo. Lieneekö ollut vaimokin jo valmiiksi katsottuna vai alkoiko vapaita naisia, tai paremminkin sen ajan käytännön mukaan heidän vanhempiaan, sotilas kiinnostaa, kun Olof jo 23. päivänä lokakuuta samana vuonna meni naimisiin itseään hieman vanhemman talollisen tyttären, Elsa Henrikintytär Liikasen (1770-1853) kanssa. Elsa oli kotoisin nykyisen Jongun kylän Liikasenniemestä ja oli vanhaa Pudasjärveläistä talonpoikaissukua. Ensimmäinen lapsi Elsa syntyi jo seuraavan vuoden helmikuun 1 päivänä, toinen Henrik marraskuun 11 päivänä 1805 ja kolmas Johan lokakuun 29. päivänä 1807. Suku jatkui Johanista.

Sotilaaksi pestautuminen oli täysin vapaaehtoista ja rauhan aikana jokseenkin mukavaa laiskahkon miehen elämää. Vuoden mittaan piti olla vain muutama viikko harjoituksissa ja muuten sai asua torpassaan. Elintaso ja lähimmäisten suoma arvostus olivat niukkoja toisin kuin J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden perusteella saattaisi luulla. Näin kertoo Anneli Mäkelä kirjassaan ”Ajattele historiaksi”. Voimme kuitenkin kuvitella, että Olof eli, kuten Sven Dufvan isäkin aikoinaan, onnellista elämää perheineen torpassaan viljellen maatilkkuaan, saaden siitä niukan leipäpalasen, last´ ympärillä kolme, joille häneltä liikeni vielä älyä ylenmäärin.

Olofin kohtaloksi tuli Ranskan Napoleon. Vuonna 1807 tehty Tilsitin rauha muutti olosuhteita Euroopassa. Siihen saakka Venäjä, Ruotsi ja Englanti olivat vastustaneet Ranskan politiikkaa ja Napoleonin voittokulkua Euroopassa. Tilsitissä Venäjä menikin yllättäen Ranskan puolelle ja liittoutui sen kanssa taistelemaan Englantia vastaan. Tämä oli kohtalokasta Ruotsille. Luonteeltaan uppiniskainen kuningas Kustaa IV Adolf kieltäytyi noudattamasta Venäjän Aleksanterin ja Ranskan vaatimusta sulkea satamat englantilaisilta tavaroilta ja laivoilta (mannermaasulkeemus), jonka vuoksi Venäjä Napoleonin suullisella suostumuksella keskitti joukkojaan Suomen rajalle, jotka sitten ilman sodanjulistusta tunkeutuivat Suomeen helmikuun 21. päivänä 1808 klo 5 aamupäivällä Hirvenkoskella Haminan pohjoispuolella. Suomen sota oli alkanut. Tanska julisti Ruotsille sodan jo seuraavan kuukauden 14. päivänä.

Kun sota syttyi, niin Pohjanmaan rykmentin komppaniat olivat sattumalta jo koolla tai parhaillaan kokoontumassa sen vuoksi, että kuningas oli määrännyt helmikuussa eversti Gustaf von Numersin toimittamaan rykmentin tarkastuksen komppanioittain samalla voimalla ja teholla kuin pääkatselmuksen.

Olof Granin perukirjassa 3.:lta päivältä joulukuuta 1817 sanotaan, että hän meni sotaan vuonna 1808. Olof lienee aluksi mennyt komppanian tarkastukseen vanhaan kokoontumispaikkaan Raaheen (Pattijoelle) helmikuussa 1808 ja joutunut sieltä suoraan sotaan.

Raaheen oli kokoontunut Pohjanmaan rykmentin kolme pohjoista komppaniaa: everstiluutnantin komppania, Kemin komppania ja Pyhäjoen komppania. Nämä komppaniat aloittivat marssinsa etelään everstiluutnantti Carl Göran Silfverhjelmin johdolla 4. päivänä maaliskuuta, Olofkin komppaniansa mukana. Marssireitti kulki rannikkotietä pitkin Uudenkaarlepyyn ohi Lapualle, missä everstiluutnantin tavoitti käsky palata takaisin. Kokkolaan he saapuivat aivan maaliskuun lopussa ja Ouluun 4. päivänä huhtikuuta. Olof oli marssinut komppaniansa mukana ankarassa talvisäässä Lapualle ja sieltä Ouluun. Mitään taisteluja komppania ei ollut käynyt. Myös Savon suunnalta vetäytyivät eversti Johan Adam Cronstedtin joukot Ouluun, johon ne saapuivat 29. päivänä maaliskuuta.
 
Olof Granin sotaretki Pudasjärven Iinattijärveltä Joroisiin helmikuusta kesäkuuhun vuonna 1808.

Joroisten taistelun muistomerkki tammikuussa 2005. Laatassa on teksti: ”Suomen sodan aikana majuri Berndt Adolf Grotenfeltin ja kapteeni Carl Wilhelm Malmin johtamat savolaiset estivät tässä 12-14.6.1808 ylivoimaisen vihollisen pääsyn Joroisten joen yli.” Laatan teksti ei vastanne historiankirjoitusta. Kuva Maija Rouvinen, Joroinen. Hän käyttää paikkakuntalaisena viestissään kirjoittajalle muistomerkistä nimitystä Venäjänkosken taistelumuistomerkki. Kuvat: Marja Rouvinen

Huhtikuun 7. päivänä tuli voimaan armeijan uudelleenjärjestely. Muodostettiin viisi prikaatia: 1. prikaati, Palmfeldt, 2. prikaati, Adlercreutz. 3. prikaati, Gripenberg, 4. prikaati, Cronstedt ja 5. prikaati, Sandels. Pohjanmaan rykmentin pohjoisen pataljoonan kolme komppaniaa, everstiluutnantin, Pyhäjoen ja Kemin komppaniat, tulivat Sandelsin prikaatiin, jonka vahvuus oli noin 3152 miestä. Kemin komppanian päällikkö majuri Georg August von Essen toimi aluksi myös näiden kolmen komppanian komentajana, kunnes varsinainen komentaja majuri Magnus Christian Roos tervehtyi. Komppaniat majoittuivat aluksi Limingan seudulle, mutta siirrettiin sitten Oulunsaloon 22. päivä huhtikuuta, jossa heillä oli tehtävänä mm. vartioida Hailuotoa.

Huhtikuun 28. päivänä eversti Sandels sai käskyn lähteä Oulunsalosta ja marssia Rantsilaan, jonne hän saapui pari päivää myöhemmin. Olofin kohtalokas toinen sotaretki oli alkanut. Ensimmäinen taistelu käytiin Pulkkilassa 2. päivänä toukokuuta everstiluutnantti Obuhoffin komentamaa, 500 venäläistä käsittävää osastoa vastaan. Pulkkilan taistelun voitti Sandels. Kaksi pohjanmaalaista kaatui ja 14 haavoittui. Olof ei ollut heidän joukossaan. Seuraavaksi pohjanmaalaiset osallistuivat venäläisten kuormaston kaappaukseen Kärsämäellä. Omia tappioita ei tullut.

Pääosa prikaatista lähti Rantsilasta ja Pulkkilasta 13. päivänä toukokuuta ja saapui Kuopioon 20. päivänä marssittuaan keskimäärin 35 km päivässä. Kuopion oli valloittanut takaisin jo edeltä mennyt osa Sandelsin joukoista kapteeni Carl Wilhelm Malmin komennossa sekä Kajaanin pataljoona. Sandelsin joukot jatkoivat etenemistään Etelä-Savoon niin, että eteläisin osasto oli jo Juvalla lähellä Mikkeliä. Tällöin venäläisten ylipäällikkö, kenraali ja kreivi Fredrik Vilhelm Buxhoevden pelästyi ja siirsi kenraaliluutnantti Michael Barclay Tollyn noin 8.000 miestä Savoon Sandelsin hajallaan olevia joukkoja vastaan. Tässä vaiheessa Pohjanmaan rykmentin kolmen komppanian miehet oli sijoitettu seuraavasti: Joroisissa 100, Varkaudessa 30, Kuopiossa 150, Toivalassa 100 ja Hytölässä 35, kaikkiaan yhteensä 415 miestä.

Sotilas Olof Johaninpoika Granin perukirjassa sa¬notaan, että ‘Olof meni vuonna 1808 sotaan ja on korpraali Matts Hanen ja sotilas Matts Krumin todistuksen mukaan Joroisten kahakassa menettänyt henkensä (omkommit)…’

Olof oli siis Joroisissa, missä nyt oli Sandelsin eteläisin etuvartio. Joroinen on noin 70 km Kuopiosta etelään. Joroisten osastoa komensi savolaisjääkäri, majuri Berndt Adolf Grotenfelt. Vajaat 300 miehen osasto koostui noin sadasta pohjanmaalaisesta, länsipohjalaisista, savolaisjääkäreistä ja Kajaanin pataljoonan miehistä. Joukot olivat asemissa Joroisselkää ja Sysmäjärveä yhdistävän syvän ja jyrkkärantaisen Joroisvirran pohjoisrannalla. Grotenfeltin ainoa kanuuna hallitsi virtaa, jonka silta oli tuhottu. Joroisten kahakasta kertoo C-B. J. Petander kirjassaan Kungliga Österbottens regemente under slutet av svenska tiden seuraavasti:

‘12. päivänä kesäkuuta venäläiset hyökkäsivät. Kun he huomasivat, että asemien oikeaa siipeä ei voitu kiertää, alkoivat he rakentaa lauttoja. Jotkut kanuunat avasivat tulen ja jääkäreitä lähetettiin rantaan. 13. päivänä kesäkuuta levittivät venäläiset ketjunsa pitkin virtaa lähes puolen peninkulman mittaiseksi, mikä pakotti myös Grotenfeltin hajoittamaan vähäiset voimansa. Tuli jatkui kuitenkin 14. päivän aamuun, jolloin venäläiset aloittivat valmiiksi saamillaan aluksilla ylimenon.

Vasta kun melkoinen osa vihollisen joukoista pääsi virran pohjoisrannalle, antoi Grotenfelt vetäytymismääräyksen. Kello oli silloin 3 aamupäivällä. Molempien kirkonkellojen soitto oli vetäytymismerkki. Vetäytyminen tapahtui järjestyksessä taistelun käynnissä ollessa.’

Venäjän perintöruhtinas Konstantinin ulaanirykmentissä palvellut ulaanikornetti Faddey Bulgarin kertoo kirjassaan Sotilaan sydän Joroisten kahakasta seuraavasti:

‘Kesäkuun 14. päivänä saavuimme Joroisten kirkonkylään, jossa järeän tykistön laukaukset ottivat meidät vastaan. Joukossamme oli muutamia upseereita, jotka olivat olleet tällä seudulla jo ennen kuin Sandels oli vallannut Kuopion, ja he sanoivat Barclay de Tollylle, että oli mahdollista kiertää pieni järvi, joka oli ruotsalaisten asemien oikealla puolella. Barclay de Tolly lähetti tätä varten osaston matkaan siltä kohden, jossa Savonlinnan ja Porvoon tiet yhtyvät, ja kun hän arvioi järveä kiertäneen joukon päässeen ruotsalaisten asemien kohdalle, hän käski tehdä rynnäkön varustuksille. Jalkaväkemme syöksyi hurraten valleille ja murroksille, eivätkä ruotsalaiset kestäneet rynnistystä. He kerääntyivät kirkon takana kohoavalle mäelle ja yrittivät pidätellä rynnäkköämme tykkitulella, mutta nähdessään järven takaa kiertäneen osastomme vastarannalla he alkoivat perääntyä. Tarkka-ampujien ketju suojasi vetäytyviä vihollisia, mutta me syöksyimme ketjua päin, katkaisimme sen ja saimme parikymmentä miestä vangiksi. Ajoimme kiivaasti ruotsalaisia takaa, kunnes he pääsivät metsään ja saattoivat sen suojassa jatkaa perääntymistään.’

Aikaisemmin mainitussa Petanderin kirjoittamassa Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin historiassa ja Bulgarinin muistelmissa on Joroisten kahakasta kerrottu hieman eri tavoin, mutta pääosiltaan ne ovat yhtäpitävät. Olof on todennäköisesti ollut hyvä ampuja, koska hän lienee metsästänyt jo pikkupojasta lähtien kotinsa läheisyydessä olevilla hyvillä metsästysmailla. Niinpä hän on hyvinkin voinut kuulua Bulgarinin mainitsemiin perääntymistä suojeleviin tarkka-ampujiin ja jäänyt vangiksi.

Raimo Viikki kertoo kirjoittamassaan Joroisten historian ensimmäisessä osassa: ´Taistelussa kaatui kuusi miestä ja kuusi haavoittui. Venäläisten vankien kertoman mukaan heidän tappionsa oli noin 300 miestä. Siinä on liioittelua, mutta yhä 1930-luvulla kerrottiin, että venäläisiä oli haudattu Iitosen rannalle Kalmaniemeen, myöhemmän päiväkodin taakse, mistä löytyi vielä 1980-luvulla ihmisen luita. Savon prikaati pystytti ja kustansi 1977 Joroisten taistelun (12.-14.6.1908) paikalle luonnonkivestä tehdyn muistomerkin.’

Sodan jälkeen toimi Sandelsin johdolla komitea, jonka ruotsinkielinen nimi oli Finska löneregleringskommitten år 1810-1812 ja tehtävänä selvittää, mitä palkkasaatavia sotaan osallistuneilla suomalaisilla oli Ruotsin valtiolta. Komitean arkiston mikrofilmit ovat Kansallisarkistossa. Pohjanmaan rykmentin kohdalta löytyvät kaikki Pudasjärven ruotujen sotilaat. Sieltä löytyy myös Numero 90 Olof Gran. Hänestä kerrotaan, että hän joutui vangiksi 14. päivänä kesäkuuta 1808 ja että palkkasaatavaa oli 45 killinkiä, mikä tuli muona-annosrahasta 1. päivästä toukokuuta lukien vähennettynä maksetuilla etuotoilla. Luettelosta käy myös selville, että Olofin ruotunumerolla jatkoi Johan Gran, joka lienee ollut Savosta paikan päältä pestattu mies. Vai oliko hän kenties Olofin 1763 syntynyt velipuoli? Selma ja Anni os.Grahn kertoivat, että Lehtolan talosta meni kaksi veljestä sotaan. Saikohan leski Elsa koskaan Olofin palkkasaatavarahoja?

Niin päättyi Olofin sotilasura Joroisiin. Jos hän todella joutui vangiksi, niin mitä hänelle tapahtui. Kenties hän oli haavoittunut ja kuoli haavoihinsa. Tai ehkä hänet surmattiin. Toisaalta saattaa komitean paperissa olla virhe. Aseveljet korpraali Matts Hane ja sotilas Matts Krum varmaan tiesivät Olofin kohtalon parhaiten. Kaatuneet sotilaat haudattiin samaan yhteishautaan riippumatta siitä, olivatko he omia tai vihollisen. Onko Olofin viimeinen leposija Joroisten Häyrilän kylän Iitosenrannan Kalmaniemessä?

Suomen sota päättyi onnettomasti Ruotsille. Venäjä valtasi Suomen, josta tuli suuriruhtinaskunta. Ruotsi menetti Suomelle Tornionjokilaakson itäpuolisen osan, kun raja siirrettiin Kaakamojoelta Tornionjokeen. Venäjä antoi Suomelle myös ns. Vanhan Suomen, jonka Ruotsi menetti sille Suuressa Pohjan sodassa. Verojen maksu Ruotsille loppui ja ruotujakoinen armeija hajoitettiin, mutta sitä ei lakkautettu. Lopulta Suomi itsenäistyi. Olof teki velvollisuutensa sotilaana. Milloin sotilas kuolee turhaan?

Lähteitä:
C-B. J. Petander: Kungliga Österbottens regemente under slutet av svenska tiden, Svensk-Österbottnista Samfundet, Ab Fram, Vaasa 1978
Raili Rytkönen: Suur-Iin historia 1700-1870, Kainuun Sanomain kirjapaino 1978
Raimo Viikki: Joroisten historia I, 2004
Faddei Bulgarin: Sotilaan sydän, toimittanut ja suomentanut Marja Itkonen-Kaila, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Pieksämäki 1996
Paavo Lohvansuu: Livon ruotusotilaat, Livon kylän neljä vuosisataa (Livon kyläkirja)
Fredrik Wilhelm Kuusiston tutkimukset
Kansallisarkisto, mikrofilmi FR 432
Oulun maakunta-arkisto, Pudasjärven seurakunnan arkisto
Oulun maakunta-arkisto, Kemin tuomiokunnan arkisto